Jääshow TUHKIMO

KÄSIOHJELMA

1. PUOLIAIKA 

Hyvä yleisö. Tervetuloa seuraamaan Tuhkimo-jääshowta. Tarinassa on kohtia, joihin voi osallistua sytyttämällä pienen valon pyydettäessä.

Olipa kerran nuori tyttö, jota kutsuttiin nimellä Tuhkimo. Tuhkimon oma äiti oli kuollut kauan sitten ja hänen isänsä oli mennyt uusiin naimisiin. He asuivat metsän keskellä talossa, jonka pihaa koristi kaunis ruusuköynnös sekä mustikoita ja mansikoita.

1. METSÄ

2. MANSIKAT JA MUSTIKAT

3. TUHKIMO JA ISÄ

Tuhkimon isänkin kuoltua äitipuolesta tuli ilkeä ja häijy. Hän pakotti Tuhkimon palvelijaksi tyttärilleen, Tuhkimon sisarpuolille. Tuhkimon nimi ei aina ole ollutkaan Tuhkimo, vaan kutsumanimensä hän sai siksi, että joutuu aina siivoamaan tuhkat uuneista.

Sisarpuolet sekä äitipuoli viettävät päivänsä kotona lähinnä peilaillen itseään ja herkkuja syöden samalla, kun Tuhkimo ahkeroi luutansa kanssa taloa siistiksi.

Sisarpuoli: ”Tuhkimo, keittiön lattia kaipaa luuttuamista!”

Äitipuoli: ”Tuhkimo, vie tyhjät lautaset tiskattavaksi!”

Äitipuolella on myös lemmikkikissa, jonka elämäntehtävänä on metsästää talossa asuvia hiiriä.

4. ÄITIPUOLI JA SISARPUOLET

Tuhkimon ahkeroidessa luudan kanssa pölypallot saavat kyytiä. Myös Tuhkimon hiiriystävät auttavat häntä siivouspuuhissa ja joutuvat kohtaamiseen äitipuolen kissan kanssa. Hiiret pääsevät onneksi karkuun uuvuttavan takaa-ajon päätteeksi.

5. KISSAN JA HIIRTEN TAKAA-AJO

6. TUHKIMO SIIVOAA

Toisella puolella valtakuntaa Prinssi keskustelee vanhempiensa kanssa tulevaisuudestaan. He päättävät järjestää tanssiaiset, jonne kutsutaan valtakunnan kaikki neidot. Näistä neidoista Prinssin on tarkoitus valita itselleen puoliso. Tanssiaiskutsut lähetetäänkin sanansaattajien avulla jokaiselle valtakunnan neidolle.

7. PRINSSI, KUNINGAS JA KUNINGATAR


8. TANSSIAISKUTSU SAAPUU

Tanssiaiskutsu saapuu myös Tuhkimon talolle.
Äitipuoli lukee viestin ja kutsuu heti tyttärensä luokseen ” Prinssi on kutsunut meidät linnan tanssiaisiin, joissa hän valitsee itselleen puolison. Valtakunnan kaikki neidot on kutsuttu.”

Tuhkimo: ”Sittenhän minäkin voin tulla”

”Sinäkö?” Sisarpuolet ilkkuvat. ”Eihän tuollaista ryysyläistä päästetä linnan tanssiaisiin!”

Tuhkimo: ”Olette varmaan oikeassa”, Tuhkimo mutisee. ”Mutta kirjeessä luki, että ihan kaikki nuoret neidot on kutsuttu.”

Tuhkimo anelee äitipuolelta lupaa osallistua tanssiaisiin, ja lopulta äitipuoli myöntyy.

”Mutta sillä ehdolla, että olet tehnyt kaikki työsi ja sinulla on sopiva puku.”

”Oi kiitos”, Tuhkimo sanoo ja rientää hoitamaan kaikki tehtävät, joita äitipuoli hänelle määrää. Samaan aikaan kun Tuhkimo ahertaa askareidensa parissa, sisarpuolet käyvät jo vaatearkkujaan läpi ja miettivät päänsä puhki, missä heidän lukuisista mekoistaan he näyttäisivät mahdollisimman edustavilta Prinssiä varten. Sisarpuoli: ”Miellyttäisiköhän tämä Prinssiä?”

9. TANSSIAISIIN VALMISTAUTUMINEN

Tuhkimon huoneessa hiiret odottavat Tuhkimoa, rakasta ystäväänsä.

”Voi, miten onnelliselta hän näyttää”, toinen hiiristä piipittää, kun Tuhkimo tanssahtelee huoneeseen.

Tuhkimo: ”Minut on kutsuttu linnan tanssiaisiin! Nyt on löydettävä minulle tanssiaisiin soveltuva mekko. Kävisiköhän tämä äitini vanha, jos sitä vähän koristelisi?”.

Yhdessä he käyvät tuumasta toimeen etsien kotoa jotain, jolla pukua voisi koristella. Sopivia koristeita löytyykin kotoa riittämiin sisarpuolten hylkäämien tavaroiden joukosta. Tuhkimo ja hiiret kutsuvat myös linnut avukseen.

10. TUHKIMO JA HIIRIKAVERIT

11. TUHKIMON PUVUN TEKO

Tuhkimo saa kuin saakin mekkonsa, sekä kaikki hänelle määrätyt askareet valmiiksi ennen kuin tanssiaisiin lähdön aika koittaa. Tuhkimo ilmestyy eteiseen, jossa äitipuoli ja sisarpuolet tekevät jo lähtöä tanssiaisiin. He raivostuvat huomatessaan, että Tuhkimo on käyttänyt heidän vanhoja tavaroitaan mekkonsa koristeluun, ja alkavat repiä Tuhkimon asua riekaleiksi.

”Minun hameeni!” ”Minun koristenauhani” (sisarpuolet).

Pettynyt Tuhkimo juoksee itkien puutarhaan muiden lähtiessä kohti tanssiaisia.

12. PUUTARHA

Ruusuköynnöksen ympäröimässä puutarhassa Tuhkimo huomaa yhtäkkiä kyyneltensä läpi paikalle leijailevan perhosparven. Heidän mukanaan ilmestyy Tuhkimon Haltijakummi, joka kertoo tulleensa Tuhkimon avuksi.

13. PERHOSET

Haltijakummi taikoo Tuhkimolle kurpitsasta vaunut, joilla hän pääsee matkaamaan kohti linnaa ja tanssiaisia, sekä hevoset kuljettamaan vaunuja.

Tuhkimo huokaa: ”Mutta enhän minä voi tämän näköisenä lähteä tanssiaisiin!”

Haltijakummi toteaakin unohtaneensa oleellisimman ja loihtii Tuhkimolle mitä upeimman tanssiaismekon sekä lasiset kengät, joilla on hyvä tanssahdella.

14. HALTIJAKUMMI

15. TAIKOMINEN

Juuri ennen kuin Tuhkimo on hyppäämässä vaunujen kyytiin, Haltijakummi pysäyttää hänet kertoen, että taika kestää vain puoleen yöhön, ja kellon lyödessä 12 kaikki palaa ennalleen. Haltijakummi kehottaa Tuhkimoa olemaan muiden katseilta piilossa, kun tämä tapahtuu.

Nyt kaikki on valmista, ja Tuhkimo pääsee vastoinkäymisistä huolimatta lähtemään linnan tanssiaisiin. Matkalla Tuhkimo kohtaa useita metsän eläimiä, jotka tulevat tervehtimään häntä.

16. MATKA TANSSIAISIIN

Tunnistavatkohan äitipuoli ja sisarpuolet Tuhkimon tanssiaisissa? Ehtiikö hän ajoissa kotiin ennen kuin taika raukeaa?

Väliajan jälkeen pääsemme näkemään, miten Tuhkimon tarina jatkuu. Väliajan kesto on 30 minuuttia.

VÄLIAIKA

2. PUOLIAIKA 

Valtakunnan suurimmat juhlat, Kuninkaan ja Kuningattaren järjestämät tanssiaiset, ovat pian alkamassa. Prinssin on tarkoitus valita juhlijoiden joukosta itselleen puoliso, tuleva prinsessa. Tuhkimon ilkeä äitipuoli sekä sisarpuolet tekivät kaikkensa estääkseen Tuhkimoa osallistumasta juhlintaan, mutta onneksi paikalle ilmestyi Tuhkimon Haltijakummi, joka loihti Tuhkimolle upean asun sekä vaunut, joilla matka tanssiaisiin taittuu metsän läpi käden käänteessä.

Tuhkimon vihdoin saapuessa linnalle, tanssiaiset ovat jo käynnissä ja tanssiaisväkeä on ympäri salia runsain joukoin. Prinssi on kuitenkin tylsistynyt, sillä kukaan tanssiaisvieraista ei ole saanut hänen mielenkiintoaan heräämään.

17. TANSSIAISET

Yhtäkkiä Prinssin huomio kiinnittyy violetissa mekossa ja kiiltävissä lasikengissä paikalle ilmestyvään Tuhkimoon. ”Kuka hän oikein on?” kuiskuttelevat muut tanssiaisvieraat toisilleen. Myös Tuhkimon äitipuoli ja sisarpuolet ihmettelevät paikalle ilmestynyttä neitoa.

Tuhkimon ja Prinssin katseet kohtaavat, eivätkä he tämän jälkeen enää saakaan katseita irti toisistaan. Musiikin ja tanssin pyörteissä he päätyvät kahdestaan linnan puutarhaan, jossa sinivuokot ja muut kukkaset yhtyvät Tuhkimon ja Prinssin tanssiin.

18. TUHKIMO JA PRINSSI KOHTAAVAT

19. SINIVUOKOT JA KUKAT

Tuhkimon ja Prinssin lumoutuessa toisistaan, Tuhkimo unohtaa täysin ajankulun ja huomaa kellon lyövän pian keskiyön merkiksi. ”Anteeksi, minun täytyy nyt lähteä!” Hän huudahtaa yhtäkkiä Prinssille ja kiiruhtaa juosten pois paikalta. Kiireessä häneltä tippuu toinen lasikengistään, jota Prinssi jää haikeana ihmettelemään.

20. KESKIYÖ

Tuhkimo kiiruhtaa hädissään kotia kohti. ”Minun täytyy ehtiä kotiin ennen muita!” Matka kotiin metsän läpi tuntuu keskiyön myrskyssä mahdottoman pitkältä salamoiden jylähdellessä taivaalla. Metsän aaveet, vihaiset ampiaiset, lepakot sekä pöllöt hankaloittavat Tuhkimon kulkua entisestään.

21. PELOTTAVA METSÄ

22. UKKOSMYRSKY

23. LEPAKOT

24. AMPIAISET

25. PÖLLÖT

26. AAVEET

Onneksi Tuhkimo ehtii kotiin juuri ajoissa taian rauettua ennen kuin äitipuoli ja sisarpuolet saapuvat.

Seuraavana aamuna kotiaskareitaan tehdessä Tuhkimo tanssahtelee onnellisena, kun hän muistelee edellistä iltaansa Prinssin kanssa. Äitipuoli ja sisarpuolet ihmettelevät Tuhkimon hyväntuulisuutta, hänhän jäi kotiin nyyhkyttämään surun murtamana joutuessaan jättämään tanssiaiset väliin. ”Mikähän tuohon on tullut?” Äitipuoli pohtii ääneen Tuhkimon outoa käytöstä.

Samaan aikaan Prinssi muistelee linnassa unohtumatonta iltaansa mysteerineidon kanssa. Hänellä on kädessään lasikenkä, jonka Tuhkimo vahingossa pudotti kiiruhtaessaan pois Prinssin luota.

27. EDELLISEN ILLAN HAAVEILU

Prinssi alkaa vajota epätoivoon ajatellessaan, ettei ehkä koskaan enää saa nähdä tanssiaisissa tapaamaansa neitoa. Päivä alkaa vaihtumaan yöksi ja taivaalla tuikkivien tähtien valossa Prinssi päättää, että hänen on pakko löytää tanssiaisten mysteerineito, joka on täysin vienyt hänen sydämensä.

Voit auttaa prinssiä tehtävässään sytyttämällä taskulampun tähdeksi valaisemaan prinssin matkaa.

28. TÄHTITAIVAS

Kuningas ja Kuningatar huomaavat poikansa onnettoman olemuksen. Koska Prinssillä on muistona tanssiaisista vain lasikenkä, päättävät he sovituttaa kenkää valtakunnan jokaiselle neidolle. Neidosta, kenen jalkaan kenkä sopii, tulee Prinssin puoliso ja valtakunnan prinsessa. Sanansaattajat lähetetään kertomaan asiasta eteenpäin ympäri valtakuntaa.

29. KENGÄN SOVITTAMISEN JULISTAMINEN

Prinssi sekä sanansaattajat lähtevät kiertämään valtakuntaa lasikengän kanssa ja sovittavat sitä jokaisen neidon jalkaan.

30. KENGÄN SOVITTELU

Kenkä ei kuitenkaan tahdo sopia millään, ja Prinssi sanansaattajineen joutuu palaamaan takaisin linnaan pettyneenä. Prinssi on surullinen, ettei hän kovasta etsinnästä huolimatta vain löydä sitä oikeaa. Hän avautuu asiasta ystävilleen, jotka kuuntelevat Prinssin kertomusta mysteerineidosta haltioituneena.

31. PRINSSI JA KAVERIT

Prinssi saa uskoa ystäviltään ja päättää vielä kerran lähteä lasikengän kanssa matkaan parhaan ystävänsä kanssa. He saapuvatkin talolle, jossa Prinssi ei vielä ole käynyt ja pohtii ystävälleen, ketkä siellä mahtavat asua. Tuhkimon äitipuoli huomaa Prinssin saapumisen ja kutsuu innoissaan tyttärensä sovittamaan kenkää. Kaikkien suureksi pettymykseksi kenkä ei kuitenkaan sovi heidän liian suuriin jalkoihinsa.

Äitipuoli on piilottanut Tuhkimon keittiöön, eikä halua antaa tälle mahdollisuutta kengän sovittamiseen, eihän hän edes voi olla se, ketä etsitään. Prinssin ystävä kuitenkin huomaa Tuhkimon piilottelevan keittiössä, ja tuo tämän Prinssin eteen kengän sovitusta varten.

32. TUHKIMON LÖYTYMINEN

Kenkä sujahtaa Tuhkimon jalkaan kuin se olisi hänelle tehty ja samalla hetkellä Prinssi tunnistaa Tuhkimon samaksi neidoksi, johon hän tanssiaisissa ihastui. Voi sitä onnen määrää, joka täyttää huoneen! He lähtevät yhdessä kohti linnaa, jossa Kuningas ja Kuningatar ovat iloisina uutisista määränneet kaikki töihin hääjuhlien järjestämistä varten. Linnassa onkin käynnissä suuret siivoustalkoot sekä leipurit ahkeroimassa mitä ihanimpien juhlaherkkujen kanssa.

33. JUHLIIN VALMISTAUTUMINEN

Vihdoin kaikki on valmista, ja hääjuhlat voivat alkaa. Prinssi ja Tuhkimo saavat toisensa kukkalapsosten ja lipunkantajien ympäröimänä koko valtakunnan saapuessa juhlistamaan tätä onnellista tapahtumaa.

34. JUHLAT ALKAVAT

35. HÄÄT

FINAALI

Scroll to Top